Tutkin tässä artikkelissa Kurt Gödelin epätäydellisyysteoreemojen tulkintoja filosofiassa. Aihepiiri kattaa valtavan määrän eri tulkintoja tekoälystä fysiikkaan ja runouteen asti. Osoitan, että kriittisesti tarkasteltuna kaikki radikaalit epätäydellisyysteoreemojen sovellukset ovat virheellisiä.

logiikka on lopullinen ja täydellinen logiikka. Sittemmin logiikka on kuitenkin kokenut melkoisen mullistuksen. Käsitykset siitä, mikä tässä muutoksessa oli olennaista ja milloin se todella tapahtui, vaihtelevat.

On varsin yleisesti hyväksyttyä, että rangaistuksen ilmaisullinen tehtävä - eli se, että se ilmaisee yhteisön paheksuntaa - on yksi sen ominaispiirre. Viime aikoina on kuitenkin esitetty myös kunnianhimoisempia väitteitä siitä, että rangaistuksen voisi oikeuttaa sen ilmaisullisella tehtävällä. Nämä näkemykset ovat myös saaneet runsaasti kritiikkiä. Tässä esseessä kehittelen aiemmin muotoilemaani versiota ekspressiivisestä rangaistusteoriasta, jonka mukaan asenteiden toiminnallinen ilmaisu rankaisemalla on oikeutettua siksi, että muuten rikoksen uhrilla ei ole hänelle kuuluvaa oikeudenhaltijan statusta. Jos ihmisen oikeuksia voi loukata rangaistuksetta, ne jäävät moraaliseksi ihanteeksi (...) eivätkä toteudu sosiaalisina tosiasioina. Esitän, että tämä näkemys välttää ainakin useimmat muille ilmaisuteorioille esitetyt haasteet. (shrink)

Puhuttaessa Ukrainan sotaan kärjistyneen Venäjän geopoliittisen ja ideologisen ajattelun filosofis-teoreettisista taustavoimista nousee toistuvasti esiin ”putinismin pääideologiksi” ja ”maailman vaarallisimmaksi filosofiksi” maalaillun Aleksandr Duginin nimi. Kuka Dugin on, millaista on hänen vaarallinen ajattelunsa ja mikä on sen yhteys suurvallan aggressioon ja hyökkäyssotaan? Seuraavassa luodaan tiivis yleiskatsaus Duginin ajattelun kahteen keskeisimpään ideologiseen elementtiin: geopoliittiseen Euraasia-ideologiaan ja Duginin radikaalikonservatiiviseen ”neljänteen poliittiseen teoriaan”. Vaikka Duginin suora vaikutusvalta on rajallinen, hänen ajattelunsa heijastelee Venäjän poliittisen eliitin ajatusmaailmaa laajemminkin.

Mitä oleva on? Omaisuus ja elämä pureutuu tähän filosofian peruskysymykseen seuraten kahta länsimaisen filosofian jättiläistä, Aristotelestä ja Heideggeria. Siinä missä Aristoteles kysyy olevaa substantiivina ja tilana, etsii Heidegger olemisen mieltä verbinä ja tapahtumana. Nämä kaksi merkitystä löytyvät myös suomen olla-verbistä: "omistaa jotakin" ja "olla olemassa, elossa". Omaisuus ja elämä antavat peruslähtökohdat olevan tulkitsemiselle. Kirja vie lukijansa filosofian kreikkalaisille juurille ja sen uusimpiin, Heideggerin avaamiin mahdollisuuksiin.

Julkaisematta jääneessä muistiossaan Mietteitä oikeuden yleiskäsitteestä (1702-1703?) G. W. Leibniz muotoilee uudelleen Platonin Euthyfron-dialogissa esitetyn kuuluisan kysymyksen. Hän kirjoittaa: ”Myönnetään, että kaikki mitä Jumala tahtoo, on hyvää ja oikein. Sen sijaan kysytään, onko se hyvää ja oikein siksi että Jumala niin tahtoo, vai tahtooko Jumala sitä koska se on hyvää ja oikein. Eli kysytään, onko hyvyys tai oikeus jotakin mielivaltaista, vai koostuvatko ne asioiden luonnetta koskevista välttämättömistä ja ikuisista totuuksista, kuten luvut ja suhteet.” Universaaleja, ikuisia totuuksia puolustava filosofi ei voi (...) hyväksyä ensin mainittua vaihtoehtoa. Hänen mukaansa ”Se toden totta tuhoaisi Jumalan oikeudenmukaisuuden. Sillä miksi ylistäisimme häntä oikeudenmukaisista teoista, jos oikeudenmukaisuuden käsite ei hänen tapauksessaan lisää mitään teon käsitteeseen? Ja sanonta stat pro ratione voluntas, minun tahtoni käyköön perusteesta, on todella tyrannin motto.” Leibnizin kritiikki on suunnattu erityisesti hänen aikalaisiaan René Descartesia, Thomas Hobbesia ja Samuel Pufendorfia vastaan. Hän ei voi hyväksyä näkemystä, jonka mukaan oikeudenmukaisuuden mitta on vain Jumalan tahto. Perustan on löydyttävä ikuisista totuuksista, jotka ovat myös Jumalan oikeudenmukaisuuden standardi. Erityisen kuuluisaksi tuli Leibnizin kritiikki Pufendorfin näkemyksiä kohtaan, sillä Pufendorfin laajalle levinneen teoksen De officio hominis et civis ranskalaisen laitoksen neljännen painoksen toimittaja Barbeyrac liitti siihen Leibnizin kiistakirjoituksen, joka tunnetaan lyhyellä nimellä Monita (Epistola viri excellentissimi ad amicum qua monita quaedam ad principia Pufendorfiani operis de officio hominis et civis continentur, 1706) ja puolusti Pufendorfia Leibnizia vastaan. Leibnizin onnistui kuitenkin ilmeisesti osoittaa eräs heikkous Pufendorfin näkemyksissä, jota Barbeyrac ei pystynyt sivuuttamaan: tämän mukaan Jumala on saman aikaan sekä ylin tuomari että lakien laatija. Siten Leibnizin näkökulmasta Jumala on tyranni – hänen tahtonsa on oikeuden ja etiikan mitta ja koska hän on kaikkivaltias, hän voi pakottaa ihmiset noudattamaan sellaista oikeudenmukaisuutta, joka on hänen mieleistään. Koska Jumalan yläpuolella ei ole Pufendorfin mukaan mitään, hän voi toimia aivan mielivaltaisesti. Leibnizin kritiikki kiteytyy Pufendorfin epäselvään erotteluun ulkoisen ja sisäisen velvollisuuden välillä, joka jättää hänen näkemyksensä arvoitukselliseksi. Tutkiskelen tässä esitelmässä oliko Leibnzin kritiikki johdonmukainen ja oikeutettu. Onko Pufendorfin näkemyksissä heikkous, jota hän ei itse huomannut? Vertailen myös asiaa koskevia eri kommentaareja (mm. Kari Saastamoinen, Petter Korkman, Fiametta Palladini) ja arvioin Leibnizin kritiikin reseptiota Pufendorf-tutkimuksessa. (shrink)

G. W. Leibnizin mielenfilosofiassa ymmärrykselle on jatkuvasti läsnä erilaisia taipumuksia erilaisiin päämääriin. Nämä taipumukset tai syyt toimia jollakin tavoin saattavat perustua selviin ja tarkkoihin havaintoihin ja olla tiedostettuja ennakkotahtomuksia. Näiden lisäksi mielessämme on epälukuinen määrä epäselviin havaintoihin perustuvia tiedostamattomia ja hetkittäisiä passioita, oikkuja tai hurahduksia. Kun henkilö ryhtyy harkitsemaan toimintaansa, nämä erilaiset taipumukset ja ennakkotahtomukset alkavat ottaa mittaa toisistaan. Prosessin tuloksena on lopullinen tahtomus tai riittävä syy. Kun ymmärrys on muodostanut suosituksen, tahto seuraa Leibnizin mukaan sitä ja toteuttaa ao. toiminnan. (...) -/- Ideaalitapauksessa ymmärryksen suositus on optimi näistä eri suuntiin johtavista syistä. Tavallisesti kyseessä on kuitenkin kompromissi, joka johtuu epäselvien havaintojen häiritsevästä vaikutuksesta harkintaan. Mitä paremmin ymmärrys toimii ja mitä tarkempia havainnot ovat, sen parempi on ymmärryksen toimintasuositus ja sita vahvemmalla ovat selvän ja tarkan joukkue epäselvän joukkuetta vastaan. Kuvaan esitelmässäni ylläolevan tilanteen ja tarkastelen tapoja, jolla agentti voi vaikuttaa toimintaansa. Vertailen myös pikaisesti Hobbesin ja Leibnizin näkemyksiä riittävästä syystä. (shrink)

Kirjoituksessa argumentoin, että metafysiikka on ollut valistusta, vaikka se edelleen kaipaa lisää valistumista, kun valistus ymmärretään avoimena prosessina, joka ei ole ajasta ja paikasta riippuvaista. Käsittelen ensin sitä, mitä metafysiikka ja valistus ovat. Sitten lausun länsimaisen metafysiikan historiasta hyvin lyhyesti. Päätän esseen argumentoimalla, että metafysiikka on valistunutta siinä mielessä, että klassisen substanssi-ominaisuus-skeeman sokeasta seuraamisesta on pitkälti päästy eroon. Metafysiikka kaipaa kuitenkin lisää valistusta ja kriittistä tarkastelua, jotta vapaudumme täysin kyseisen skeeman ja modernin predikaatti-logiikan johdatuksen aiheuttamasta kolmesta ongelmallisesta suositusta (tausta)oletuksesta: (1) (...) perustavat partikulaariset yksilöoliot ovat (periaatteessa) laskettavia, (2) ne eivät ole relationaalisia ja (3) ominaisuudet ovat ontologisesti riippuvaisia kantajistaan. (shrink)

Väitetään, että nykypäivän populismi vetoaa tosiasioiden sijasta ”kokemukseen”. Mutta mitä on kokemus? Se ei ole vain ennakkoluuloihin nojautuvaa mutua eikä myöskään pelkkää empiirisen datan rekisteröintiä mutta liittyy molempiin. Artikkelin luoma tiivis katsaus kokemuksen käsitehistorian pääpiirteisiin osoittaa, että länsimaisen filosofian perinteessä kokemus on ymmärretty ohittamattomana vaiheena tiedon hankkimisessa ja koettelemisessa. Toisaalta kokemukseen on liitetty tiettyjä tiedollisia heikkouksia – kontingenssi, tilannesidonnaisuus ja ennakoimattomuus – jotka tieteellinen metodi on eri tavoin pyrkinyt voittamaan. Artikkeli esittää, että 1900-luvun filosofinen hermeneutiikka irrottautuu tästä perinteisestä kokemuksen välineellistämisestä (...) ja alistamisesta korkeammille päämäärille ja keskittyy uudella ja hedelmällisellä tavalla juuri mainittuihin kokemuksen ”vaaroihin”. Hermeneuttisesti ymmärretty kokemus muodostuu äärellisen ihmisen ainutkertaisista kohtaamisista todellisuuden muuttuvan ja ehtymättömän mielekkyyden kanssa – omalle ymmärrykselle vieraan toiseuden ja samalla oman ymmärryksen äärellisyyden ja inhimillisen äärellisyyden kohtaamisesta. (shrink)

John R. Searle (s. 1932) on tunnetuimpia sosiaalista tai institutionaalista ontologiaa tutkineita nykyfilosofeja. Hän on ehtimiseen korostanut kielen ja puhetekojen keskeistä merkitystä institutionaalisen tai sosiaalisen todellisuuden rakentumisessa. Siihen nähden on yllättävän vaikeaa selvittää, mitä hän tästä kielellisestä perustasta tarkkaan ottaen ajattelee ja miten sosiaalisen maailman pitäisi sen päällä maata. Searlen perusajatus puheteoille rakentuvasta institutionaalisesta todellisuudesta tuntuu johtavan umpikujaan.

O introducere în conceptele interdependente despre corupţie, globalizare prin instituţiile financiare internaţionale, şi neocolonialism înţeles ca exploatarea resurselor şi materiilor prime a ţărilor sărace şi în curs de dezvoltare de unele mari corporaţii multinaţionale. -/- CUPRINS: -/- Globalizarea - Organizarea globală a afacerilor - Comerţul internaţional - - Acordurile comerciale, blocuri economice şi zone comerciale speciale - Paradisurile fiscale - Guvernarea mondială - Mişcări anti-globalizare - - Ideologii şi cauze - - - Opoziţia faţă de instituţiile financiare internaţionale şi corporaţiilor (...) transnaţionale Colonialism - Definiţii - Tipuri de colonialism - Evoluţia socio-culturală - Consideraţii despre colonialism - - Universalism - - Colonialismul şi geografia - - Colonialism şi imperialism - - Vederea marxistă a colonialismului - - Liberalism, capitalism şi colonialism - - Gândiri ştiinţifice despre colonialism, rasă şi gen - - Post-colonialismul Neocolonialism - Dominanţa economică - - Teoria dependenţei - - Războiul Rece - - Corporaţii multinaţionale - - Fondul Monetar Internaţional Corporaţii multinaţionale - Dreptul internaţional privat - Corporaţii transnaţionale - Critici ale multinaţionalelor - Crime corporative - - Persoană juridică - - Politica de punere în aplicare - Paradisuri fiscale - - Clasificarea - - Metode de inginerie financiară - - - Rezidenţa personală - - - Rezidenţa corporativă - - - Folosirea activelor - - - Comerţul şi alte afaceri - - - Intermediari financiari - - - Acţiuni anonime şi la purtător - - - Controlul banilor şi al schimbului valutar - Mişcări anti-corporatiste - - Noua media digitală - - Creşterea globalizării anti-corporatiste - - Ajutorul tehnologiei - - Tehnologie şi politici culturale Instituţiile financiare internaţionale şi ajustarea structurală - Fondul Monetar Internaţional - - Critici ale Fondului Monetar Internaţional - Condiţiile impuse ţărilor îndatorate - Exportul de resurse şi materii prime din ţările sărace Corupţia - Nivele de corupţie - - Corupţia minoră - - Marea corupţie - - Corupţia sistemică - Corupţia în diferite sectoare - - Sectorul guvernamental/public - - Corupţia politică - - Corupţia în poliţie - - Corupţia judiciară - - Corupţia indicatelor - Metode de corupţie - - Mita - - Delapidarea, furtul şi frauda - - Extorcare de fonduri şi şantaj - Tipuri de câştiguri din corupţie - - Abuzul de putere decizională - - Favoritismul, nepotismul şi clientelismul - Prevenirea corupţiei - Programe anticorupţie - Corupţia legală - Corupţia politică - - Efecte ale corupţiei politice - - - Efecte asupra politicii, administraţiei, şi instituţiilor - - - Efectele economice - - - Efecte asupra mediului şi sociale - - - Efecte asupra ajutoarelor umanitare - Corupţia legală - Delictul de iniţiat (Insider trading) - - Analiza de securitate şi insider trading - - Uniunea Europeană Corupţia prin globalizare - Exploatarea ţărilor sărace prin corupţie - Complicitatea ţărilor bogate la corupţia din ţările sărace - Blestemul resurselor naturale: Corupţia - Globalizare > Corporaţii multinaţionale > Corupţie - Politici ale FMI şi Băncii Mondiale care încurajează corupţia Crime de stat - Încadrări în criminalitatea de stat - Practici şi riscuri ale criminalităţii de stat - Securitatea energetică - - Ameninţări la adresa securităţii energetice - Recuperarea valorilor - - Impactul social - - Descurajarea corupţiei - - Fezabilitatea curentă Activism - Activismul pe Internet - - Tipuri - Activismul transformaţional - Proteste - - Forme de protest - - - Demonstraţie publică sau miting politic - Mişcarea Occupy - - Mişcarea Indignaţilor şi Satul Democraţiei - - Sloganul "Noi suntem cei 99%" - - Scopuri ale Mişcării Occupy Legislaţie - LEGE nr.78 din 8 mai 2000 pentru prevenirea, descoperirea şi sancţionarea faptelor de corupţie - CONVENŢIA NAŢIUNILOR UNITE ÎMPOTRIVA CORUPŢIEI - - Legea nr. 365/2004 pentru ratificarea Convenţiei Naţiunilor Unite împotriva corupţiei, adoptată la New York la 31 octombrie 2003 Referinţe Despre autor - Nicolae Sfetcu - - De același autor - - Contact Editura - MultiMedia Publishing . (shrink)

Gaisi Takeuti extended Gentzen's work to higher-order case in 1950's–1960's and proved the consistency of impredicative subsystems of analysis. He has been chiefly known as a successor of Hilbert's school, but we pointed out in the previous paper that Takeuti's aimed to investigate the relationships between "minds" by carrying out his proof-theoretic project rather than proving the "reliability" of such impredicative subsystems of analysis. Moreover, as briefly explained there, his philosophical ideas can be traced back to Nishida's philosophy in Kyoto's (...) school. For the proving the consistency of such systems, it is crucial to prove the well-foundedness of ordinals called "ordinal diagrams" developed for it. Takeuti presented such arguments several times in order to show that they are admitted in his stand point. As a starting point of investigating his finitist stand point, we formulate the system of ordinal notations up to ε0 and reconstruct the well-foundedness arguments of them. (shrink)